5/1/2017

Yrityskauppa kiihtyy edelleen vuonna 2017, erityisesti hoiva-aloilla on kysyntää

Sosiaali- ja terveysalan yritysten kysyntä on vilkasta ja pienet sekä keskisuuret yritykset kiinnostavat myös ostajia. Pääomasijoittajat ovat olleet jo muutaman vuoden ajan liikkeellä etsien sopivia ostokohteita. Esimerkiksi päiväkotialan yritykset, jolla on useampi toimipaikka, ovat vaihtaneet tiuhaa tahtia omistajaa. Päiväkotialan lisäksi myös hoiva-alan yritykset, jotka ovat hyvässä myyntikunnossa, käyvät nyt kaupan.

Tyypillisesti ostaja on kiinnostunut yhtiön liiketoiminnasta ja tällöin usein yrityskauppa prosessit aloitetaan yritysjärjestelyllä. Tyypillinen ensivaiheen yritysjärjestely on jakautuminen tai nykyään jo usein verotuksessakin hyväksyttävä osittaisjakautuminen, jolla kiinteistöt ja muu yrityskauppa prosessin ulkopuolelle jäävä omaisuus eriytetään omaan yhtiöönsä. Osittaisjakautumisen hyväksyminen verotuksessa helpottaa usein hoiva-alan yrityskaupan toteuttamista, koska tällöin liiketoimintayhtiöön voidaan jättää vanha y-tunnus. Näin hoiva-alalle tyypillisesti kuuluvat lupa-asioiden siirrot helpottuvat ja myös erilaisten sopimusten siirtoprosesseihin ei useinkaan tarvitse käyttää energiaa. Ammattitaitoiset yrityskauppojen ratkojat osaavat ottaa huomioon kaiken tämän edellä kuvatun ja näin toteutuneet yrityskaupat ovat pääsääntöisesti onnistuneita.

Yrityskauppa prosessissa yrityksen hinnoittelu, yrityskaupan verotus, osakkeenomistajan verotus ja velvoitteet jatkossa ovat keskeisessä roolissa. Liiketoimintakaupan ja osakekaupan verotus ovat niin ostajan kuin myyjänkin näkökulmasta katsottuna erilaiset. Nämä kaikki seikat on osattava huomioida yrityskaupan hinnoittelusta. Olemme yrityskauppojen ratkojina ja avustajina olleet mukana useissa yrityskaupoissa vuoden 2016 aikana. Avustamme yrityskaupan hinnoittelussa, suunnittelussa ja myyntikuntoonsaattamisessa sekä kaikissa yrityskaupan verotukseen, yrityskaupan sopimuksiin ja taloudelliseen raportointiin liittyvissä asioissa. Odotamme hyvää yrityskauppa vuotta 2017!

Sanna Kojola

Toimitusjohtaja TALVEA Oy

Veroasiantuntija, lupalakimies


Asiasanat: yrityskauppa, liikkeen luovutus, liiketoimintakauppa, yrityksen myynti, yritystoiminnan laajentaminen, yrityksen arvonmääritys

« Blogi